Tero Lahtinen Yhtyeineen

Bändi syntyi ensimmäisen soololevyni Sirpaleita äänityksissä. Teimme tällä kokoonpanolla levylle 4 kappaletta ja pojat soittelivat raitoja jo muutamalle muullekin levyn biisille.
Tämänhetkisen kokoonpanonsa bändi sai kun tuorein jäsen, kitaristi Joni Karvinen liittyi ryhmään keväällä 2025. 

Julkaisemme bändin kanssa uuden Albumin Tero Lahtinen Yhtyeineen Vol 1. Olemme tehneet sen yhdessä äänittäjä-tuottaja Sami Soukkion kanssa. Julkaisupäivä on 30.10.2026.

 Luova työ jatkuu, sillä jo seuraavallekin albumille on lauluja purkitettu ja uusia painutaan äänittämään vuodenvaihteen jälkeen.

Ennen bändin kokoamista teimme musaa pääosin Tiaisen Eetun kanssa kahdestaan ja käytimme muita muusikoita tarpeen vaatiessa. Tärkeitä henkilöitä 2020 alkaneen soolourani alussa, ennen nykyisen Yhtyeineen -bändin syntyä olivat mm. percussioita soitellut rumpali TInke Salo, kiipparisti Mika Tolvanen sekä rumpali ja taustalaulaja Jussi Horelli.

Bändin jäsenet

Tero Lahtinen - laulu, kitara

Eetu Tiainen - kitara, taustalaulu

Joni Rauta - basso, Moog, taustalaulu

Mertsi Mäkinen - kosketinsoittimet

Joni Karvinen - kitara

Juuso Laaksonen - rummut