Lauluntekijän tarina

Keskiössä tekstit

Lauluntekijän tarina

Mä olen tehnyt lauluja aivan soittamiseni aloittamisesta alkaen, jostain 80-luvun puolivälistä.
Oman laulamisen aloitin kuitenkin vasta vuonna 2020. Siihen saakka tein lauluja ja lauluntekstejä bändeille, eri solisteille ja erilaisiin projekteihin.
Vuosien saatossa etsin välillä kiivaastikin lauluilleni sopivaa tulkitsijaa. Monta hyvää laulajaa laulujani lauloikin, mutta jotain tuntui aina puuttuvan. Laulut eivät oikein koskaan löytäneet sitä muotoa, jollaisina ne korvieni välissä soivat.

Laulujeni keskiössä on aina ollut teksti. Ellei Suomenkielisessä musassa lyriikka toimi, ei minulle toimi biisikään. Ei puhuttele, ei mene ihon alle. Tarina ja sen uskottava kertominen on minulle monesti musiikkia tärkeämpää. 

Vuonna 2020 pistin pystyyn pienen ja vaatimattoman äänitysstudion. Edelleen tarkoituksenani oli tehdä omia kappaleita ja toteuttaa niitä eri solistien kanssa. 

Käänteentekevä sessio oli Jalmari Koikkalaisen (Jari Koivisto) kanssa tehdyt muutamat laulut. Jari sanoi biisejä läpikäydessä, että "sun pitäs itte laulaa nää sun omat biisis". Siitä rohkaistuneena uskalsin yrittää.
Kovan duunin, treenaamisen, tuskan ja häpeänkin kautta ollaan viimein tilanteessa, jossa osaan jo nauttia omien biisieni tulkitsemisesta.

Tuntuu edelleen aivan uskomattomalta että olen saanut ympärilleni mahtavia tekijöitä, jo monivuotisen luovan aisaparini Eetun, sekä sittemmin aivan upean bändin toteuttamaan musaani ja unelmiani.
Vaikken ole enää mikään poikanen, tuntuu että tarina on vasta alussa...